Sairaana ei harjoituksiin

2.8.2020

HUOM! Muistakaa sairaana ei harjoituksiin osallistuta ja muistetaan pestä käsiä!

Syyskauden ohjeet harjoitteluun koronatilanne huomioiden

 

Luistelemme myös syyskaudella koronarajoitukset huomioiden. Seuraavien ohjeiden noudattaminen on edellytys toimintaan osallistumiselle.

Vain täysin terveenä treeneihin
Luistelutreeneihin tullaan vain terveenä. Treeneihin ei saa tulla, mikäli luistelijalla on pieniäkin mahdollisesti koronaan tai hengitystieinfektiooon viittaavia oireita. Allergiasta johtuva nuha ei ole este harjoittelulle.
Luistelutreeneihin ei saa tulla, mikäli luistelijan tai perheenjäsenen epäillään altistuneen koronavirukselle. Positiivinen testitulos aiheuttaa vähintään kahden viikon karanteenin. 
Oman sairastumisen että perheenjäsenen sairastumisen kohdatessa noudatettava hallituksen antamia karanteeniohjeita ja pidättäydyttvä ryhmäharjoittelusta.

Kokoontumisrajoitus
Toimimme tilanteen mukaan ja hallituksen antamien rajoitusten puitteissa. Jäähallin tiloissa tulee välttää turhaa oleskelua.

Puhtaat kädet eikä aivastella
Kädet tulee pestä huolellisesti saippualla jo ennen jäähallille saapumista. Treenin aluksi jokainen laittaa omaa käsidesiä (pakkaa mukaan).
Yskäisyt ja aivastukset hihaan/nenäliinaan. Edes yksin tilassa, esim. vessassa ollessa ei saa yskiä tai aivastaa ilmaan, koska pisarat jäävät ilmaan ja pinnoille mahdollisesti pitkäksikin ajaksi. Käytettyjä nenäliinoja ei jätetä kaukalon kaiteelle eikä penkeille, vaan ne laitetaan roskakoriin. Jokainen luistelija käyttää ehdottomasti vain omia juomapulloja. Turhia pintojen ja laitojen koskettelua on syytä myös välttää.

Vastuullisuus ja avoimuus
Mikäli jollain luistelijalla, valmentajalla tai näiden perheenjäsenellä epäillään koronavirustartuntaa, tulee henkilön hakeutua testattavaksi ja kertoa tilanteesta välittömästi omalle valmentajalle (valmentajat seurajohdolle). Valmentajat välittävät tiedon nopeasti kaikille oman ryhmän luistelijoiden vanhemmille. Myös muita ryhmiä tiedotetaan asiasta, vaikka rajoitustoimien ansiosta eri ryhmissä luistelevien tartuntavaara on häviävän pieni.

Ulkomailta Suomeen palaavien suositellaan, viranomaisohjeet huomioiden, noudattavan vapaaehtoista kahden viikon karanteenia ennen harjoituksiin osallistumista.

Vaikka tilanne on Suomessa hyvin hallinnassa ja riskit lapsille ja nuorille ovat hyvin pienet, on kyseessä silti vaarallinen ja helposti tarttuva tauti.