Harjoituksiin osallistuminen matkustamisen jälkeen

11.8.2020

Riskimaista tulevat asetetaan terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti karanteeniin. Tänä aikana ei saa osallistua oheis- tai jääharjoitteluun.

Karanteenimääräys riskimaista matkustaville muuttuu pakolliseksi

Hallitus tiedotti eilen 10.8.2020, että ns. ”riskimaiden” (maa, jossa on pahempi koronatilanne kuin Suomessa) kohdalla omaehtoisesta karanteenista luovutaan.

Jatkossa riskimaista Suomeen saapuvat asetetaan tartuntatautilain mukaiseen 14 vuorokauden pakkokaranteeniin ja pakolliset testit otetaan käyttöön. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mikäli henkilö palaa Suomeen maasta, joka on ”riskimaiden” listalla ja johon kohdistuu rajavalvontaa, määräävät terveysviranomaiset hänet tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin 14 vuorokauden ajaksi. Kyseessä ei tällöin ole omaehtoinen karanteeni, vaan terveysviranomaisten määräys. Karanteenimääräys koskee myös lapsia ja nuoria. Tänä aikana ei saa osallistua oheis- tai jääharjoitteluun. 

Mikäli henkilö palaa Suomeen ns. ”turvallisesta maasta” (maassa sama tai helpompi koronatilanne kuin Suomessa) ei karanteenia tarvita. Suosittelemme kuitenkin kahden viikon omaehtoista karanteenia. 
Koronasta johtuvaa rajavalvontaa ei näihin maihin suoriteta. Älä kuitenkaan tule harjoituksiin, jos sinulla on hengitystietulehduksen oireita, vaan hakeudu korona testaukseen. 

Yleisesti hallitus ja ulkoministeriö suosittelevat edelleen, että kaikkea tarpeetonta matkustamista erityisesti ”riskimaihin” tulee välttää.

”Riskimaat” ja ”turvalliset maat” löytyvät listauksena THLn sivuilta (kohta matkustaminen), rajavartiolaitoksen sivuilta ja ulkoministeriön sivuilta.

Listausta päivitetään noin kahden viikon välein epidemiatilanteen mukaan, joten matkaa suunnitellessa on huomioitava, että rajoitusten tilanne kohdemaassa voi muuttua ennen matkaa tai jopa sen aikana.