Kevään viimeiset harjoitukset 2011

Sää suosi kevään viimeisenä harjoituspäivänä,
joten alkulämmittelyt tehtiin pelaamalla polttopalloa.
Kukahan mahtoikaan voittaa tämän erän!
Harjoituksia jatkettiin jäähallin sisätiloissa.
"Kukkotappelulla",
ja vähän muutenkin voimia käyttäen.
Hyppynarut olivat tarpeen,
jotta jokainen vuorollaan pääsi hyppäämään paikalla
ja myös eteenpäin liikkuen.
Kaikkein pienimmällä oli jo haastetta narua pyörittäessäkin.
Parittain tehtiin monenlaisia liikkeitä,
kuten myös venyteltiin.
Osa vanhemmista oli seuraamassa harjoituksia
ja heilläkin tuntui olevan hauskaa.
Lasten harjoitukset jatkuivat kisailemalla.
Välilllä piti kuitenkin rauhoittua kuuntelemaan ohjeita. - Ainakin silloin, kun kyse oli karamelliviestistä.
Ja kaikillehan niitä karamelleja kourallinen käteen jäi, joten tähän oli harjoitukset hyvä päättää
ja siirtyä herkuttelemaan.
Kaikille maistui mehut, piparit ja pullat.
Aikuiset saivat nauttia kahvistakin.