KEH

KEHITYSRYHMÄÄN voi päästä, kun taidot luistelukoululaisella alkavat karttua ja kiinnostusta mahdollisesti kilpailemiseen alkaa syntyä. Ryhmäläisille suositellaan jääharjoituksia keskimäärin kolme kertaa viikossa. Kehitysryhmäläisen ei kuitenkaan vielä tarvitse päättää, alkaako hän kilpailla vai ei. Muihinkin ryhmiin on mahdollista edetä.

 

Kehitysryhmässä:

- harjoitellaan esiintymistä sekä taitoluistelun perustaitoja; painonsiirto, liukuminen, kaaret,
  kääntyminen, käännökset sekä rotaatio (hypyt ja piruetit) 

- luistelijat harjoittelevat perusmotoriikan lisäksi jo taitoluistelun elementtejä helppoja
  hyppyjä ja piruetteja

- Ryhmän luistelijoille tehdään yhteinen harjoitusohjelma

- Ryhmän luistelijat harjoittelevat 3 krt/vko jäällä sekä 2 krt/vko oheisissa 

- Ryhmään voi siirtyä VALMENTAJAN SUOSITUKSESTA

 

ILMOITTAUDU mukaan kaudelle 2025 - 2026
 
Joulunäytös 2024. Kehitysryhmän tontut vaihdissa. Kuva Janne S. Kousa.
Kehitysryhmien luistelijoita kaudella 18-19!
2016-2017