Kouvolan Taitoluistelu

Kouvolan Taitoluistelu ry on aktiivinen ja lämminhenkinen urheiluseura, joka tarjoaa laadukasta taitoluisteluvalmennusta kaikenikäisille – aivan ensimmäisistä luistelukerroista aina huipputasolle saakka. Meillä voi harrastaa omaksi iloksi tai harjoitella tavoitteellisesti kilpaurheilun parissa.

Seuramme juuret ulottuvat 1980-luvulle, jolloin taitoluistelutoiminta alkoi Kouvolassa ulkokentillä jääkiekon alaisuudessa. Vuonna 1995 perustettiin itsenäinen seura, Kouvolan Taitoluistelu ry. Toiminta on vuosien varrella kasvanut ja monipuolistunut – tänä päivänä seurassamme luistelevat niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.

Meillä jokainen luistelija on tärkeä. Ammattitaitoiset valmentajat ja ohjaajat huolehtivat siitä, että jokainen löytää oman ryhmänsä ja saa tukea kehittymiseensä. Harjoittelu sisältää jääharjoitusten lisäksi oheisharjoittelua ja kaikilla seuramme luistelijoilla on mahdollisuus esiintyä näytoksissä.

Kouvolan Taitoluistelu toimii vahvasti yhteisöllisesti – yhdessä tekeminen, talkoot ja kannustava ilmapiiri ovat toimintamme sydän. Vanhempien tuki, seuran aktiivisuus ja hyvä henki mahdollistavat laadukkaan harrastuksen kohtuullisin kustannuksin.

Tervetuloa mukaan liukumaan, loistamaan ja löytämään oma juttusi jäällä!